I ♥ Hamburg

Pakko kai se on myöntää. Olen tainnut rakastua tähän kaupunkiin. Oman paikan löytämiseen meni aikaa, ja nyt kun alan olla asettunut ja oppinut elämään täällä, täytyy ruveta valmistautumaan kotiinpaluuseen. Haikeus.

Viime päiviin (vai viikkoihin) on mahtunut niin paljon! Flunssaa lukuunottamatta lähinnä ihania asioita. Flunssasta paranemiseenhan loppujen lopuksi on nyt mennyt tämä melkein kolme viikkoa. Ensimmäisen lääkärikäynnin jäljiltä sain Eukalyptys-pillereitä ja särkylääketippoja(!!), joilla kuumeesta päästiinkin eroon, mutta sitten alkoi vaan humista oikeassa korvassa. Olin ihan puolikuuromummo. Kävin uudestaan lääkärillä. Uusi lääkäri oikeasti nauroi ensimmäisille lääkkeilleni ja määräsi antibiootit. Omani ja googlediagnoosin mukaanhan olisin tarvinnut niitä jo ensimmäisellä kerralla. Korva oli kai vähän tulehtunut. Mikä parasta, hoidin sairastelun täysin saksaksi ja opin, ettei lääkäriin ilman valkoista takkia ole luottamista.
Muuten en taida osata nokkelan vähäsanaisesti summata tapahtumia. Varsinkin asioiden laittaminen aikajärjestykseen on mahdotonta. Pää on täysi hauskoja sattumuksia, joista haluasin kertoa. Ostin kolmionmuotoista leipää. Opin millaista oli viettää lapsuutta Berliinissä silloin, kun muuri vielä seisoi paikoillaan. Löysin maailman parhaimman jäätelökioskin. Kävin Dialog im Dunkel -näyttelyssä kokeilemassa millaista olisi elää sokeana. Se oli silmät avaava kokemus heheh. Join Mojiton ylellisessä rantabaarissa, nautin kavereiden seurasta, ihailin kaunista kesäiltaa ja maisemia. Rakastuin Hampuriin. Haluaisin pakata matkalaukkuni ja kokeilla mahtuuko kaikki tavarani enää sinne. Olin suklaajakarkkilakossa kolme viikkoa, mutta äiti sanoi, että kipeänä saa syödäkin herkkuja, joten retkahdin.

Heitin vihdoin talviturkin Itämereen, pelottavista meduusan näköisistä eläimistä huolimatta. Loppujen lopuksi uskalsin jopa koskea yhteen niistä, rohkeammin kuin Tuomas!;) Tuomas oli siis tämän viikon kylässä tuoden tullessaan sateisen sään ja jättäen jälkeensä haikean Sallan. Tehtiin rantalomaturistiretki Lyypekkiin, käytiin väsyneinä museossa, pidettiin sadetta, nautin Tuomaksen laittamasta ruuasta, taputettiin elokuvissa Brünon vitseille, pidettiin vähän lisää sadetta, käytiin kanotoimassa ja näin kummallisen seeprasorsan, todistettiin saksalaisen juhlimisen kulminoitumista Schlagermove-tapahtumassa... Nautin! Ennätin tottua siihen, että Tuomas oli täällä. Nyt tuntuu vähän puolikkaalta.

Vähitellen alkaa kai olla aika summata tätä Hampuri-kokemusta. Tuomas kysyi, mitä olen oppinut. "Että israelilaisetkin syö perunoita, eikä kalifornialaiset pysy ruskettuneina koko vuotta", vastasin.