Pari hassua päivää vielä

Kohta tää on sitten ohi. Suomeen pitäis tiistaiaamuna palata. Mun paran pää on ollut pari päivää ihan sekasin. Ei se tiedä, mitä ajatella. Kun yhtä aikaa pitää olla hirveen innoissaan ja onnessaan, että pääsee kotiin; suruissaan, kun pitää uudet ystävät ja kaupunki jättää; kummissaan, kun aika meni niin nopeesti; huolissaan, kun pitäis taas kohta jatkaa "tosissaan opiskelemista"... Pitäis jotenkin saada höyryjä ulos päätä pakottamasta, mutta ei viimeisiä päiviä täällä kehtais riitelyyn tuhlata. Hih, odottakaa vaan äiti ja isi, kun täältä kotia ennätän ;).
Ja siks varsinkaan en täällä rupea rähisemään, kun on ollut taas mahtavan mukavia päiviä! Suurimpana kohokohtana ehkä eilinen reissu Syltin saarelle. En oo koskaan uinut niin suurissa aalloissa. Ette arvaa, että olin in-nois-sa-ni!! Loppujen lopuksi hiekkaa ja varsinkin suolaa oli joka paikassa, mutta hitto se oli kivaa!! Enkä hukkunutkaan ja bikinitkin pysy matkassa (suurinpiirtein).


Helteet on myös helliny meitä täällä. Sen kunniaksi järjestettiin yhtenä iltana vesisota. Olin ihan läpimärkä viiden ekan minuutin jälkeen ja loppujen lopuksi oli ihan sama vaan mennä vaatteet päällä uimaan. Farkut osoittautui kyllä siihen hommaan hieman epäsopivaksi vaatetukseksi.


Viime sunnuntaina noustiin ylös kello neljä ja suunnistettiin Fischmarktiin. Oon näköjään (sittenkin) jo liian vanha ja huono bilettäjä, kun en koskaan sinne suoraan Reeperbahnilta ole estynyt/selvinnyt/jaksanut/muistanut mennä. Kotimatkalla pelattiin hedelmäkeilausta. Suosittelen.


Loppuaika onkin sitten keskitytty olemaan porukalla idiootteja. Mikäs sen viihdyttävämpää. :D

Nyt on tavarat jo oikeastaan pakattu. Minä, keräilijahamstraaja, olen onnistunut luopumaan tavaroistani ihan uskomattoman tehokkaasti. Huone alkaa olla kiitettävän tyhjillään. Ajattelin vielä olla edistyksellisen yhteiskuntakelvollinen ja ennen lähtöäni pestä ikkunat. Ajattelen, että se voisi olla ihan kiva homma. Tänään on edessä vielä tämän reissun viimeiset bileet ja kahdelle tulevalle päivälle on tilattu hellettä (=täydellistä Stadtpark-löhöilysäätä). En tiedä, olenko nyt sillä tuulella, että alkaisin filosofoimaan Hampuri-kokemuksen plussia ja miinuksia tai kotiinpaluun kurjuutta ja ihanuutta. Ehkä palaamme siihen vielä päivänä toisena... Sen vain sanon, että suurimmat hankaluudet on aiheuttanut asiansaosaamaton kv-koordinaattori Hampurin päässä ja suurimmat ilot mahtavat ihmiset ympärilläni ja minä innokkaana osallistumassa kaikkeen!:D

I ♥ Hamburg

Pakko kai se on myöntää. Olen tainnut rakastua tähän kaupunkiin. Oman paikan löytämiseen meni aikaa, ja nyt kun alan olla asettunut ja oppinut elämään täällä, täytyy ruveta valmistautumaan kotiinpaluuseen. Haikeus.

Viime päiviin (vai viikkoihin) on mahtunut niin paljon! Flunssaa lukuunottamatta lähinnä ihania asioita. Flunssasta paranemiseenhan loppujen lopuksi on nyt mennyt tämä melkein kolme viikkoa. Ensimmäisen lääkärikäynnin jäljiltä sain Eukalyptys-pillereitä ja särkylääketippoja(!!), joilla kuumeesta päästiinkin eroon, mutta sitten alkoi vaan humista oikeassa korvassa. Olin ihan puolikuuromummo. Kävin uudestaan lääkärillä. Uusi lääkäri oikeasti nauroi ensimmäisille lääkkeilleni ja määräsi antibiootit. Omani ja googlediagnoosin mukaanhan olisin tarvinnut niitä jo ensimmäisellä kerralla. Korva oli kai vähän tulehtunut. Mikä parasta, hoidin sairastelun täysin saksaksi ja opin, ettei lääkäriin ilman valkoista takkia ole luottamista.
Muuten en taida osata nokkelan vähäsanaisesti summata tapahtumia. Varsinkin asioiden laittaminen aikajärjestykseen on mahdotonta. Pää on täysi hauskoja sattumuksia, joista haluasin kertoa. Ostin kolmionmuotoista leipää. Opin millaista oli viettää lapsuutta Berliinissä silloin, kun muuri vielä seisoi paikoillaan. Löysin maailman parhaimman jäätelökioskin. Kävin Dialog im Dunkel -näyttelyssä kokeilemassa millaista olisi elää sokeana. Se oli silmät avaava kokemus heheh. Join Mojiton ylellisessä rantabaarissa, nautin kavereiden seurasta, ihailin kaunista kesäiltaa ja maisemia. Rakastuin Hampuriin. Haluaisin pakata matkalaukkuni ja kokeilla mahtuuko kaikki tavarani enää sinne. Olin suklaajakarkkilakossa kolme viikkoa, mutta äiti sanoi, että kipeänä saa syödäkin herkkuja, joten retkahdin.

Heitin vihdoin talviturkin Itämereen, pelottavista meduusan näköisistä eläimistä huolimatta. Loppujen lopuksi uskalsin jopa koskea yhteen niistä, rohkeammin kuin Tuomas!;) Tuomas oli siis tämän viikon kylässä tuoden tullessaan sateisen sään ja jättäen jälkeensä haikean Sallan. Tehtiin rantalomaturistiretki Lyypekkiin, käytiin väsyneinä museossa, pidettiin sadetta, nautin Tuomaksen laittamasta ruuasta, taputettiin elokuvissa Brünon vitseille, pidettiin vähän lisää sadetta, käytiin kanotoimassa ja näin kummallisen seeprasorsan, todistettiin saksalaisen juhlimisen kulminoitumista Schlagermove-tapahtumassa... Nautin! Ennätin tottua siihen, että Tuomas oli täällä. Nyt tuntuu vähän puolikkaalta.

Vähitellen alkaa kai olla aika summata tätä Hampuri-kokemusta. Tuomas kysyi, mitä olen oppinut. "Että israelilaisetkin syö perunoita, eikä kalifornialaiset pysy ruskettuneina koko vuotta", vastasin.